Atlastilanne 1.5.2024

Atlastilanne 1.5.2024

Takatalvi on hellittänyt otteensa ja atlashavaintoja on kirjattu eripuolilta Pirkanmaata. Välttävästi kartoitettujen ruutujen määrä on pudonnut 26:een, ja erinomaisesti ja hyvin kartoitettujen ruutujun määrä on kasvanut yhdellä, 32:een ja 24:een. Loput 40 ruutua ovat tyydyttävästi kartoitettuja. Valtakunnallinen tavoite, kaikki ruudut vähintään tyydyttävälle tasolle, on nyt 79 prosenttisesti saavutettu. Olemme nyt 11. yhdistysten edistymislistalla, ja yli 100 ruudun yhdistyksistä ensimmäinen, tosin Turun lintutieteellinen yhdistys on aivan kintereillämme, sijalla 12.




Viimeistellään valtakunnallinen tavoite tänä vuonna! Välttävistä ruuduista kolme on vain yhtä tai kahta pistettä vajaa tyydyttävästä tasosta. Esimerkiksi Ikaalisten Leppäsjärven ruudulta ( 687:329 ), puuttuu havainto laulavasta pikkuvarpusesta tai töräyttelevästä fasaanista. Tämä riittää nostamaan ruudun tyydyttävälle tasolle. Samoin Tampereen Teiskon Viitapohjan ( 684:334) ruudulta pitäisi löytää härkälintu ja silkku-uikku tai kottarainen ja kahdesti samalla paikalla laulava kiuru.




Koska atlas on nyt puolivälissä, on tärkeää ilmoittaa kaikki havainnot pesimävarmuusindeksillä, vaikka ruudulta olisikin jo sama laji samalla indeksillä. Esimerkiksi laulavan linnun indeksin nostaminen kakkosesta, mahdollisesta pesinnästä, neloseen, eli todennäköiseen pesintään, vaatii 2 havaintoa samasta paikasta, eri päivinä, mutta samalla pesimäkaudella.


Jos haluat ottaa tietyn atlasruudun vakiokohteeksesi, tee merkintä tämän linkin takaa löytyvään varauslistaan. Näin saadaan seurattua tilannetta minne suunnalle tarvitaan eniten kartoittajia. Varauslistalla ovat vain välttävästi ja tyydyttävästi kartoitetut ruudut.



Painikkeen takaa olevassa taulukossa näet ruutujen kartoitustilanteen. Mitä korkeammalla taulukossa ruutu on, sen huonommin se on kartoitettu. Suuntaa siis retkeilysi näille ruuduille! Ruutujen nimet ovat linkitetty ruudun maastolomakkeelle, josta saa tulostettua ruudun kartan, ja näet mitä lajeja ruudulta vielä puuttuu. Viimeinen sarake, %:a seuraavasta tasosta, kertoo kuinka lähellä ruutu on tason vaihtamista, taso vaihtuu kun 100 % on täynnä.


Atlastilanne 1.5.2024

 Valtakunnalliset atlastiedotteet


Atlastiedote 6

25.4.2024



Atlasretkeily voi olla yllättävän tuottoisaa jo tässä vaiheessa kevättä. Nyt on hyvä aika etsiä esimerkiksi metsätiaisten, kulorastaiden ja rautiaisen reviirejä. Tarkista lähiruutujen puutelajit atlaksen tulospalvelusta ja lähde kohentamaan kartoitustilannetta! Retkeilemällä ruudulla vähintään kahdesti saat vielä korotettua indeksejä todennäköisiksi pesinnöiksi.


Takatalvien rytmittämänä keväänä kannattaa olla tarkkana muuttolintujen indeksitulkinnoissa. Pihapiiriin ruokaa etsimään saapuneet rastaat ja punarinnat eivät todennäköisesti ole vielä pesimäreviireillään, vaan oikea tulkinta on epätodennäköinen pesintä (indeksi 1). Mikäli laji pesii pihapiirissä, sen reviiri on usein helppo todeta luotettavasti hieman myöhemmin keväällä.



Tukea ja apua Lapin retkeilyyn


Hae Luomuksen Lapin atlastukea syrjäisimmille heikosti tutkituille suurruuduille lähettämällä hakemus viimeistään 27.5. Tutustu tukialueisiin ja -ehtoihin: https://lintuatlas.fi/lapin-atlasretki/


Tutustu Lapin tärkeimpiin puutealueisiin (50 × 50 km suurruutujen priorisointi) ja ilmoita retkeilyaikeistasi muillekin, jotta vältytään päällekkäiseltä työltä: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-suurruutujen-retkeily/.


Mille atlasruuduille Lapin suurruuduilla kannattaa tarkemmin suunnata? Tutustu suurruutujen atlasruutujen priorisoinnin ehdotukseen: https://lintuatlas.fi/lapin-priorisoinnit/.



Vesilintulaskennat lähestyvät


Vesilintulaskentojen ensimmäinen kierros Etelä-Suomessa alkaa toukokuun alussa ja muualla maassa hieman myöhemmin. Laskenta toteutetaan kahdesti jäiden lähdettyä. Vesilintulaskenta on helppo ja aloittelevalla laskijalle hyvin sopiva laskentamuoto, joka ei edellytä kovaa fyysistä kuntoa tai laajaa lajintuntemusta. Laskentoja varten täytyy osata kuikka-, uikku-, sorsa- ja lokkilinnut sekä nokikana. Lisätietoja vesilintulaskennoista:


https://tietopankki.luomus.fi/linnustonseurannat/lintulaskennat-ja-seurannat/vesilintulaskenta/



Muuta


Vakiolinjojen varauskartta alkaa täyttyä. Varaa oma linjasi ja auta samalla atlasta! Varaustilanteen näet täältä: https://laji.fi/project/MHL.1/form/MHL.1/places


Suositun 100 lintulajia -haasteen atlassarja on käynnissä, ja pesinnän merkkejä voi nyt havaita jo varsin laajalla lajijoukolla. Lue lisää ja osallistu haasteeseen: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/100-lintulajia-haasteen-atlassarja/




Atlastiedote 5

11.4.2024


Atlashavaintoja voi kevään mittaan kirjata yhä useammalta lajilta. Etelärannikolla sepelkyyhkyt ja silkkiuikut rakentavat pesiään (indeksi 62) ja jotkin vesilinnut saattavat jo hautoa (indeksi 75), kun pohjoisessa nautitaan vielä hiihtokeleistä. Huomioi oman alueesi kevättilanne. Muista ilmoittaa atlakseen myös matalan indeksin reviirihavainnot!



Käy kesällä Lapissa



Kaikkia kynnelle kykeneviä kannustetaan käymään kesällä Lapissa ja ilmoittamaan atlashavaintoja. Lapin lintuharrastajat eivät riitä laajan alueen selvittämiseen. Lapissa on autolla, patikoiden tai veneellä saavutettavia kohteita eli tekemistä löytyy joka retkeilijälle. Tutustu tärkeimpiin puutealueisiin (50 × 50 km suurruutujen priorisointi) ja ilmoita retkeilyaikeistasi muillekin, jotta vältytään päällekkäiseltä työltä: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-suurruutujen-retkeily/.



Mille atlasruuduille Lapin suurruuduilla kannattaa tarkemmin suunnata? Tutustu suurruutujen atlasruutujen priorisoinnin ehdotukseen: https://lintuatlas.fi/lapin-priorisoinnit/. Hae Luomuksen Lapin atlastukea syrjäisimmille heikosti tutkituille suurruuduille https://lintuatlas.fi/lapin-atlasretki/. Lähetä hakemus viimeistään 27.5.



Muista laskennat ja luvat


Kevään ja kesän lintulaskennat hyödyttävät atlasta. Tee keväällä vesilintulaskenta jollakin vesistökohteella. Vesilintulaskentojen tiedoille tehdään automaattinen tulkinta atlashavainnoiksi. Tietoa vesilintulaskennasta: https://www.luomus.fi/fi/vesilintulaskenta. Laskentatiedot ilmoitetaan Lajitietokeskukseen: https://laji.fi/project/MHL.65/about.


Vakiolinjoja on jo varattu mukavasti, mutta tilaakin on. Tarkista, mitä vakiolinjoja ei ole vielä laskettu atlaskaudella https://lintuatlas.fi/alueet/ ja varaa vakiolinja sivulta https://laji.fi/project/MHL.1/form/MHL.1/places.



Liikkumiseen luonnonpuistossa sekä kansallispuistojen rajoitusalueilla tarvitaan liikkumislupa. Sen käsittelyssä kestää varsin kauan (noin 2 kk), joten hae lupa kesän atlasretkille nyt! Lisätietoa ja luvan haku: https://www.metsa.fi/maat-ja-vedet/luvat/tutkimus-ja-liikkumisluvat/. Luonnonpuistot ja rajoitusalueet löytyvät sivulta https://retkikartta.fi/ > valitse karttatasoista ”Suojelu- ja retkeilyalueet”. Luonnonpuistot ja rajoitusalueet näkyvät kartalla punaisella rasterilla (ks. esim. Värriön luonnonpuisto tai Oulangan kansallispuisto). Lisätietoja saa klikkaamalla aluetta kartalla.


Atlasretkille itärajan rajavyöhykkeelle tarvitaan rajavyöhykelupa. Hae lupa osoitteessa: https://raja.fi/rajavyohykelupa.




Atlastiedote 4

27.3.2024



Kevään edetessä pesinnän merkkejä alkaa näkyä laajemmalla lajijoukolla. Varislinnut rakentavat jo pesiään ja varpuset varaavat pesäkoloja. Pääsiäispyhät voikin mainiosti käyttää kevättalven atlasretkiin ja suunnata etsimään tikkoja, kanalintuja, metsätiaisia ja käpylintuja. Kannattaa muistaa kirjata atlakseen myös havainnot laulavista linnuista, kuten viherpeipoista ja punatulkuista, mielellään samalta paikalta kahdelta päivältä (indeksi 4).



Varaa vakiolinja, muista liikkumisrajoitukset



Luomuksen linnustonseurannan kevään ja kesän laskennat hyödyttävät myös atlasta. Vakiolinjoja on jo varattu runsaasti eri puolilta maata, mutta vapaita linjoja riittää edelleen. Varmista itsellesi sopivat linjat varaamalla ne nyt: https://laji.fi/project/MHL.1/form/MHL.1/places


Erityisesti kannattaa laskea heikosti tutkitulta alueelta vakiolinja, jota ei ole vielä atlaskaudella (2022–) laskettu: https://lintuatlas.fi/alueet/


Kartoitusten ja muiden atlasretkien osalta kannattaa huomioida mahdolliset liikkumisrajoitukset. Jos varaat vakiolinjan tai suunnittelet atlasretkeä alueelle, joka on rajavyöhykettä tai luonnonpuistoa, tarvitset kulkuluvan. Rajavyöhykelupa myönnetään nopeasti, mutta luonnonpuiston kulkulupa pitää hakea vähintään 2 kuukautta ennen retkeilyä. Hae siis kesän kulkulupa luonnonpuistoon nyt!


Rajavyöhykelupa: https://raja.fi/rajavyohykelupa


Luonnonpuiston liikkumislupa: www.metsa.fi/maat-ja-vedet/luvat/tutkimus-ja-liikkumisluvat/



Uutta atlaksessa


Lappi, suositellut suurruudut 2024. Lappi on atlaksen osalta jaettu 50 × 50 kilometrin suurruutuihin, joista osa on heikommalla tolalla kuin toiset. Katso suurruutujen retkeilyn sivulta www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-suurruutujen-retkeily/, mihin suurruutuihin kannattaa keskittyä 2024.


Lappi, ehdotetut suurruudun atlasruudut. Jokaiselta suurruudulta on tarkoitus selvittää vähintään 75 % atlasruuduista tyydyttävästi. Mitkä atlasruudut kannattaa valita, jotta tavoitteeseen päästään helpoiten? Apuna on ehdotus suurruutujen atlasruutujen priorisoinnista. Kun priorisoidut atlasruudut nostaa tyydyttävän selvitysasteen tasolle, koko suurruutu on tyydyttävästi selvitetty. Ehdotus perustuu atlasruutujen selvitysasteeseen ja saavutettavuuteen. Tutustu ehdotukseen: https://lintuatlas.fi/lapin-priorisoinnit/


Luomuksen Lapin atlastuki. Hae 27.5. mennessä tukea atlasretkeilyyn syrjäisimmillä ja heikoimmin tutkituilla suurruuduilla! Lisätietoa: https://lintuatlas.fi/lapin-atlasretki/


Vesilintulaskentojen tiedot mukana. Luomuksen ja Luonnonvarakeskuksen vesilintulaskentojen tiedot tuotiin atlakseen (yli 24 000 havaintoa). Näiden tulkinta atlashavainnoiksi oli haastavaa, ja turvauduttiin yksinkertaistettuun pesimävarmuusindeksitulkintaan. Vesilintujen atlaskartoilla voi siten olla muuttomatkalaisia koskevia havaintoja. Niihin voi lisätä tarkista-merkinnän:


Tarkista-merkinnän muutos. Lajitietokeskukseen (laji.fi) tallennettuun havaintoon voi lisätä tarkista-merkinnän (esim. tarkista pesimävarmuusindeksi / laji). Sen vaikutusta muutettiin niin, että tarkista-merkitty havainto poistuu atlaksen tulospalvelusta heti eikä vasta kootusti myöhemmin. Lisäksi voi kirjoittaa tarkentavan kommentin. Tällöin kannattaa huomioida, että esim. vesilintulaskijat eivät ole itse lisänneet havaintoonsa pesimävarmuusindeksiä ja voivat ihmetellä ”tarkista pesimävarmuusindeksi” -merkintää.


Puutelista puhelimeen. Avaa kännykällä Mikko Heikkisen atlassivulta https://havistin.biomi.org/atlas linkki ”Puutelista puhelimeen”. Saat kännykän paikannuksen avulla puutelistan atlasruudusta, jossa olet.


Parannukset tulospalvelussa:


-Lajikartoilla näkyy nyt atlasruutujen määrä eri selvitysasteluokissa. Esim. tavi: https://tulokset.lintuatlas.fi/species/MX.26366.


-Yhdistyksen atlasruutujen tilanteet saa ladattua csv-tiedostona. Esim. Lappi: https://tulokset.lintuatlas.fi/society/ML.1112 > Lataa ruutujen selvitysasteet.


-Lapin suurruutujen atlasruutujen tilanteet voi ladata csv-tiedostona: https://tulokset.lintuatlas.fi/society/lappi.


-Atlasruutujen selvitysastekartan (https://tulokset.lintuatlas.fi/grid) saa kokoruututilaan. Tällöin on helpompi zoomata ja ottaa kuvakaappaus tietystä alueesta.




Lisätietoa ympäristöministeriön rahoittamasta lintuatlaksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen sivuilla:


https://lintuatlas.fi/ sekä https://www.birdlife.fi/lintuatlas/


Lintuatlaksen tulospalvelu (lajit, ruudut, yhdistykset): https://tulokset.lintuatlas.fi/


Lappi: https://tulokset.lintuatlas.fi/society/lappi, https://lintuatlas.fi/lapin-priorisoinnit/ sekä Lapin retkeily: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-suurruutujen-retkeily/.


Lintuatlashavainnot ilmoitetaan Luomuksen tai BirdLifen havaintopalveluihin. Lisätietoa:


https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/atlashavainnot-tiiraan/


https://lintuatlas.fi/havaintojen-tallentaminen/


Osallistu ilmoittamalla lintuhavaintosi ja merkitsemällä havaintoon pesimävarmuusindeksi. Indeksit:


https://lintuatlas.fi/indeksit/ sekä https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/ohjeita/


Lintuatlasruudut, valitse karttataso ”Atlasruudukko” ja halutessasi ”Lintuatlasruudut yhdistyksittäin”:


https://laji.fi/map. Tai tulospalvelussa Ruudut: https://tulokset.lintuatlas.fi/grid


Lisätietoa mm. pesimävarmuussummasta ja selvitysasteesta: https://lintuatlas.fi/materiaalia/


Share by: